Tanssinopettajan työtä ei tehdä siksi, että oppilaista tulisi välttämättä tanssialan ammattilaisia. Kiva bonuspalkinto on, että oppilaat loistavat näytös- ja kisalavoilla, mutta ei tätä työtä tehdä siksikään.
Tanssiharrastuksen kautta lapset ja nuoret saavat liikkumiseen, kulttuuriin ja itseilmaisuun kannustavat juuret sekä kokemuksia, jotka kantavat elämässä eteenpäin useillakin elämänalueilla. Hyvin suunniteltu ja toteutettu tanssiharrastus lisää hyvinvointia, tuo arkeen sisältöä ja struktuuria, onnistumisen kokemuksia ja lisää kokemusta minäpystyvyydestä. Tanssitunneilla ja esiintymisissä kuljetaan tanssikavereiden ja opettajien kanssa parhaimmillaan tiivis, helposti yli kymmenenkin vuoden matka, jossa yhdessä opetellaan paitsi tanssitekniikkaa, niin myös (ja ehkä jopa pääasiassa) paljon muutakin.
Yhdessä käydään läpi tanssileikkien sääntöjen noudattamisen opettelut ja muodostelmassa pysymiset, autetaan kaveria näytöspukujen vaihdoissa ja opetetaan poissa olleelle kaverille edellisen tunnin sarjat. Matkaan mahtuu oikean ja vasemman jalan opettelut, yläkouluun siirtymiset ja ajokortit, mutta tanssi pysyy. Harrastusporukan kanssa vietetään merkittävän pitkä aika elämästä ja parhaimmillaan ollaan yhdessä useita tunteja viikossa.
Kun opinnot vievät vuosien kuluttua pois tutuista ympyröistä, on uuden elämänvaiheen aika. Mutta kun näytöspäivä koittaa, on meidän ”vanhoilla” oppilailla varattuna junaliput kotikonnuille, sillä meidän upeat ”semisennut” haluavat olla mahdollistamassa pienille tanssijoille ikimuistoista näytöspäivää: he ovat juontamassa, pukemassa, kampaamassa, ohjaamassa ja tsemppaamassa.
Niin miksi sitä tanssinopettajan työtä tehdään? Siksi, että saadaan olla mukana kasvattamassa juuri tällaisia nuoria aikuisia! Kiitos semisennut! Tanssin täyteinen matka, kerran vuodessa järjestettävät intensiivitunnit ja whatsappin viikoittaiset kuulumisringit jatkukoon! Olette timanttia!
