On kulunut 3 vuotta siitä, kun ajatus Tanssittavasta sai alkunsa. Elettiin koronan alkuaikoja, ja tanssiminen yhdessä onnistui vain ajoittain ja ulkona. Vaikka pitkälle on siitä ajasta tultu, on koko toimintamme ajan ollut selvää, millaisin arvoin haluamme Tanssittavaa rakentaa.
Tanssittavan toiminta lähti liikkeelle kesäleiristä, seuraavana oltiin tanssimassa puistossa. Puistotanssit laajenivat lapsista aikuisiin, ja samojen oppilaiden kanssa jatkettiin luontevasti syyskaudelle. Harrastava Pirkkala -hankkeen myötä olemme jo kahden vuoden ajan saaneet tanssittaa viikottain Pirkkalan peruskoululaisia lähes jokaisella Pirkkalan koululla. Erilliset toiminimet ovat vaihtuneet matkanvarrella osakeyhtiöksi, ja Pirkkalan lisäksi toiminta on laajentunut Tampereen puolelle Härmälänrantaan. Nyt kokonaisia toimikausia alkaa olla kasassa kolme, ja ollaan saatu huomata, että yksittäisten palvelujen järjestämisen sijaan ollaankin hyvinvointiliikunta- ja tanssistudio.
Tanssittavan myötä pitkään kytenyt haave siitä, että asiat saa suunnitella ja tehdä oman näköisesti, on toteutunut. Tämä mahdollistaa sen, että työ on meille opettajille ja ohjaajille motivoivaa ja sitä tehdään innolla, joka tarttuu.
Olemme myös oppineet, että meillähän on aivan valtava määrä sellaista ammattiosaamista, jota aiemmin olemme pystyneet hyödyntämään vain pintapuolisesti. Tämä on ymmärrettävää, kun osaamista löytyy niin tanssi-, liikunta-, hyvinvointi-, sosiaali- ja terveysaloilta kuin tapahtumatuottamisesta, kulttuurihyvinvoinnista, taidepedagogiikasta ja taiteenperusopetuksestakin. Vain yrittäjyys ja Tanssittava on pystynyt mahdollistamaan näiden osaamisalueiden nivoutumisen yhteen, ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet matkan varrella mukaan joukon ohjaajia joilla on myös saman suuntaista kouluttautumista, ja jotka jakavat kanssamme samat ajatukset liikunnan ja tanssin hyvinvointivaikutusten merkittävyydestä.
Toimintaperiaatteemme perustuvat sensitiivisyyteen, ja toimintaamme ohjaavia arvoja ovat yksilöllisyys, laadukkuus sekä asiakkaidemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Toimintamme edelleen laajentuessa ja monipuolistuessa tulemme tulevan kevään aikana avaamaan artikkeleissamme enemmän Tanssittavan ideologiaa ja laajentuvia opintovaihtoehtoja: syksystä lähtien meillä voi nimittäin harrastaa tanssi- ja hyvinvointiliikuntaa joko varhaisiän opinnoissa, harrastelinjalla tai tanssitaiteen opintolinjalla. Tunteja on jatkossakin tarjolla niin lapsille kuin aikuisillekin. Kerromme lisää niin pian, kuin mahdollista!