Tanssittava mieli! -palvelukokonaisuus perustuu Niina Mannisen kehittämään pedagogisterapeuttiseen lastentanssin työskentelyotteeseen, jossa kaikille lapsille tärkeitä mielenterveystaitoja opetetaan yhdistämällä tanssipedagogiikka ja hoidollisuus. Työskentelyote on syntynyt Mannisen kulttuurihyvinvoinnin YAMK opintojen opinnäytetyönä.

Tanssin hyvinvointivaikutukset ovat liitettävissä kaikkiin mielenterveystaitoihin ja niiden osa-alueisiin. Mielenterveystaitoja voi opettaa ja oppia. Mielenterveystaitojen avulla pystytään ottamaan käyttöön erilaisia voimavaroja, jotka ovat tärkeitä hyvän psyykkisen voinnin kannalta. Pedagogisterapeuttinen työskentelyote auttaa lisäämään näitä voimavaroja, ja sen vuoksi työskentelyote edistää psyykkistä hyvinvointia.

Mannisen opinnäytetyöprosessin myötä ja palvelumuotoilun kautta syntynyt, pedagogisterapeuttiseen työskentelyotteeseen perustuva palvelukokonaisuus pitää sisällään työpajoja, kursseja ja koulutuksia. Koulutusta voidaan järjestää esimerkiksi lasten liikuntaharrastusten ohjaajille sekä varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Koska kaikki lapset hyötyvät mielenterveystaitojen oppimisesta, työskentelyotetta voidaan käyttää tanssikouluissa, lasten kulttuuritapahtumissa,

varhaiskasvatuksessa, perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, sijaishuollossa ja niin edelleen. Myös Tanssittavan varhaisiänopintojen ohjaajat koulutetaan työskentelyotteen käyttöön, sillä varhaisiän opintojemme pedagogisiin lähtökohtiin kuuluu myös hyvinvoinnin tukeminen.

Työpajoja tai pidempiä kursseja voidaan järjestää monille erilaisille ryhmille, esimerkiksi lastenkulttuurikeskuksissa, varhaiskasvatuksessa tai sijaishuollossa. Työpajan tavoitteeksi voi valita esimerkiksi kaveritaidot, tunnetyöskentelyn, vireystilan säätelyn tai muut ryhmälle ajankohtaisen ja tarpeellisen aiheen. Työpajaa on järjestetty sekä noin 3-6 -vuotiaille lapsille, kuin myös lapsi-vanhempi tanssityöpajana, jolloin tanssin keinoin päästään tukemaan myös lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutussuhdetta.

Ei ole olemassa lapsia, jotka eivät hyötyisi mielenterveyttä tukevien teemojen käsittelemisestä, mielenterveyustaitojen vahvistamisesta ja mielen hyvinvoinnin tukemisesta. Mielenterveys on yhteydessä tunteisiin, tunteet koetaan kehossa ja tanssi on kehollista toimintaa. Lapset ilmaisevat itseään liikkeillä ennen kuin edes oppivat muodostamaan sanoja. Mikä olisikaan siis kokonaisvaltaisempi tapa tukea lasten psyykkistä hyvinvointia kuin kehollisuus ja tanssi!

Kiinnostuitko Tanssittava mieli! -palveluista?
Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

niina.manninen@tanssittava.fi