Tanssittava synttäritunti

Tanssittava synttäritunti kruunaa kivat synttärijuhlat!

Synttäritunnilla voidaan tanssia, leikkiä, tempuilla ja pitää hauskaa hyvän musiikin ja iloisen ohjauksen siivittämänä!

Synttäritunti suunnitellaan sankarin ja vieraiden ikä, taitotaso ja toiveet huomioiden. Esimerkkiteemoja ovat prinsessat, disco, meriseikkailu, frozen tai viidakkoseikkailu, mutta teemaa voidaan mahdollisuuksien mukaan myös räätälöidä synttäreiden muuhun teemaan sopivaksi.

Synttäritunti voidaan järjestää Pirkkalan alueella missä tahansa liikkumiseen soveltuvassa tilassa. Tarvittaessa neuvomme mielellämme sopivan tilan vuokraamisessa. Synttäritunti onnistuu kesäisin myös ulkona!

Synttärituntien ensisijainen ohjaaja: Sandra Seppänen
Synttäritunnin kesto: 45 min
Maksimi henkilömäärä: 15 lasta
Hinta: 100€ (sis. alv. 10%)

Huom! Hinta sisältää ainoastaan tanssitunnin ohjauksen asiakkaan hankkimassa tilassa. Synttärituntiin osallistuvia lapsia ei ole vakuutettu Tanssittavan toimesta. Ohjaaja muutokset mahdollisia esimerkiksi sairastapauksissa.
Peruutusehdot:
Maksettuasi synttäritunnin on tilauksesi sitova. Synttäritunnin voi perua vain lääkärintodistusta vastaan. Muussa tapauksessa pidätämme synttäritunnin maksusta 50€ ja palautamme jäljelle jääneen osuuden maksajalle.
Esimerkiksi opettajan äkillinen loukkaantuminen, tulipalo, luonnonkatastrofi, tietoliikennehäiriö, viranomaisen määräys tai muu sopijapuolista riippumaton ylivoimainen este (force majeure), joka kohdistuu Tanssittavan toimijaan, vapauttaa sopijaosapuolen noudattamasta tämän sopimuksen velvoitteita esteen keston ja kohtuullisen ajan esteen poistumisen jälkeen, kunnes velvoitteiden täyttämisen edellytykset pystytään palauttamaan.
Synttärituntia maksaessasii varmistamme, että hyväksytkö yllä esitetyt käytäntömme.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme täältä.

Varaukset ja lisätiedot sähköpostitse: toimisto@tanssittava.fi

Varaukset ja lisätiedot sähköpostitse: tanssittava@gmail.com