Sini Vuorela
7.5.2024

Kun olin neljävuotias, kerroin vanhemmilleni: “Kun minä olen viisi, minä menen balettiin.” Pettymyksekseni kuitenkin jouduin aloittamaan lastentanssilla, koska niin nuorille ei ollut balettiryhmää. Ensimmäisen tunnin jälkeen totesin pettyneenä, että siellä vaan leikittiin, eikä tanssittu ollenkaan. Kaksi vuotta myöhemmin kuitenkin pääsin aloittamaan baletin. Vuosien saatossa baletin lisäksi olen harrastanut showtanssia, kisannut erilaisilla kokoonpanoilla, esittänyt sooloja ja tehnyt itse sooloja. Nyt tanssiharrastusta on takana kymmenen vuotta.

Parhaita tanssimuistojani ovat ehdottomasti näytöspäivät. Ei ole mitään parempaa kuin päästä vihdoin näyttämään ne tanssit, joita on koko kausi treenattu ahkerasti.

Tykkään esiintyä ja tanssin kautta olenkin saanut paljon mahdollisuuksia siihen. Lavalla tanssiessa olen parhaimmillani, täydessä elementissäni. Esiintyessä unohtuu jokainen huoli ja tuntuu kuin kaikki ympärillä hidastuisi. Tanssi on minulle tärkeä itseilmaisun väylä. Erityisesti omilla koreografioilla käsittelen paljon omia tunteita. Tanssiessa olen oma itseni. Tykkään tanssissa myös siitä, kuinka luovaa se on. Siinä saa kokeilla uusia asioita ja ideoida. Minusta on myös vapauttavaa, että koreografioita voi tulkita monella tavalla. Oikeaa vastausta ei ole, sillä kaikki tulkitsevat tanssin omalla tavallaan.

Tanssi on opettanut minulle paljon siitä, mihin kaikkeen pystyn. Oli kyse sitten tuplapirueteista tai avun pyytämisestä.

Tanssi antaa minulle kokemuksen siitä, mitä kaikkea kehoni pystyy tekemään. Pystyn venymään spagaattiin, pyörimään tuplapiruetteja, hyppämään korkealle ja tanssimaan pitkiäkin pätkiä. Tanssi on jotain mitä osaan, mutta samalla se on niin laaja asia, ettei kaikkea voi ikinä osata. Se antaa rauhaa perfektionistisielulleni. Minun ei ole edes mahdollista osata kaikkea. Tanssin kautta olen myös saanut kavereita. Parasta on, kun pääsee jakaaman oman intohimon jonkun toisen kanssa. Tanssitunneilla on hyvä yhteishenki. Ketään ei mollata ja toisia autetaan niin tankosarjojen muistamisessa kuin näytöskampausten tekemisessäkin.

Tanssitunneilla on aina hauskaa ja ne auttavat jaksamaan arjessa. Tanssi sopii harrastukseksi ihan jokaiselle. Tanssissa oppii sosiaalisia taitoja, itsetuntemusta, itsensä ilmaisua ja itseensä luottamista. Sieltä saa kavereita, liikuntaa ja esiintymismahdollisuuksia. Tanssissa oppii sietämään pettymyksiä, mutta sieltä saa myös paljon onnistumisen kokemuksia. Toivon, ettei tanssi-intoni koskaan lopu.